Jopas on tovi vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Mutta päivät täyttyvät kuin itsestään eikä koneella ehdi kuin piipahdella silloin tällöin. Miten ihmeessä ehtivät ne joilla on työ ja perhe ja lemmikeitä ja harrastuksia ja ystäviä ja sukulaisia pitää myös blogia? Minulla ei ole oikeastaan mitään muuta kuin aikaa mutta mihin hiivattiin sitä oikein tärvään?

Univaikeudet eivät näy hellittävän. Pystyn elämään asian kanssa jos saan rakentaa päivien kulun jaksamiseni mukaan ja sehän on sairausloman aikana ollut mahdollista. Kaksi vuotta tuota "loma"- aikaa alkaa täyttyä ja huomaan että se on tärkeällä tavalla tehnyt tehtäväänsä.

Pari vuotta sitten mieleni täytti melankolia, lapsuuden surujen ja itkujen kohtaamiset sekä epätoivo huomisesta. Löysin blogielämän (kiitos Minin) ja aloin purkaa kaikkea tuota kirjoituksiin ja toisten kirjoitusten lukemisiin. Sillä kaikella on ollut uskomattoman tärkeä vaikutus! Lääkäreitä ja hoitajia olen tapaillut oikeastaan vain satunnaisesti mutta en vähättele näiden tapaamisten tärkeyttä. Vihdoinkin olen saanut myötäkaikua sille että unettomuus ensisijaisesti vaikuttaa mielialaani eikä päinvastoin. Ei sillä käytännössä eikä unien suhteen mitään merkitystä ole mutta eivät enää koita turruttaa minua loputtomilla lääkekokeiluilla!

Se että olen ollut poissa töistä tämän ajan on myös ollut tärkeää. Näen ettei työympäristö tai työ niinkään ole minua uuvuttaneet vaan unettomuus jo itsessään sekä tietysti asiat joita olen elämässä kokenut lapsuudesta saakka, tunteita joita en ole ymmärtänyt tai tiennyt olevan olemassakaan ja jotka näin ollen ovat kaiverrelleet myyränkolojaan väsyneeseen mieleeni. Ja kaikki koettu on kiteytynyt persoonaksi jota vasta nyt alan ymmärtää ja hitusen paremmin tunteakin.

Mikä unettomuuden sitten alunperin on aiheuttanut? Siihen ei löydy vastausta mutta krooniseksi se on muuttunut ja sen kanssa on vain opittava elämään.

Olen siis valmis kokeilemaan töihin paluuta, hissukseen. Nelisen tuntia päivässä on oma ajatukseni. Aamupäivästä iltapäivään jolloin olen vireimmilläni- olen sitten nukahtanut aamuyöstä tai herännyt aamuyöstä tai en nukkunut lainkaan. Työnantajalle olen jo ehdotukseni tehnyt, katsotaan miten neuvottelut sujuvat.

En tiedä mitä kokeilusta seuraa. Voi olla että huomaan saavani siitä voimia ja energiaa tai sitten väsähdän alta aikayksikön. Aika näyttää ja olen valmis ottamaan vastaan sen mitä tuleman pitää. Päästän irti ja hyppään.

En ole hyvä oikeastaan missään mutta työssäni tunnen tekeväni jotakin merkityksellistä ja tärkeää.

Mitä siniseen neuleeseen tulee, etenen nyt (pyöröpuikoilla siis) puseron etukappaletta kädensijojen kohdalta. Olipas vaikea juttu ymmärtää että niinkin voi tehdä. Kutoa vain osaa loppujen silmukoiden levätessä puikoilla. En edes kehtaa sanoa kuinka monta päivää koitin saada ohjeesta tolkkua...Mutta hiivatin hauskaa se on joka tapauksessa! Sylillinen kiitoksia neulemuusalleni Stanstalle, joka ehdotti että kokeilisin rohkeasti jotakin muuta kun narisin että en osaa muuta kuin kaulaliinoja ja lapasia!