Ostin kirpparilta pyöreän viisarikellon ja laitoin sen keittiön seinälle. En arvannutkaan että siitä kuuluu niin hauska raksutus. Raks, raks, raks, se sanoo tasaiseen tahtiin niin että tekee mieli sulkea silmät että kuulisi paremmin. Silmät suljettuina olen tässä enkä kuule muuta kuin kellon täsmällisen etenemisen. Sydän valpastui hetkeksi- "aha, mihin mennään? Tämä ääni on tuttu jostain menneisyydestä..."

Jokainen raksahdus kertoo että se hetki ei koskaan enää palaa. Eikä tarvitsekaan palata. Ei tarvitse mennä mihinkään. Raks, raks, hetki kerrallaan. Voi olla vain tässä. Sulkea silmät ja kuunnella.

Kahden tunnin nukkumisen jälkeen nousin ja ryhdyin lueskelemaan suosikkiblogejani. Pieni elon kipinä?

Sininen neuleeni on valmis ja aloitin jo uuden väsäämistä lilasta kesälangasta. Lisää kipinää?

Kuun ensimmäisen päivän aamuna pöllyyttelin lumia pihalla ja havahduin kesken touhun lintujen lauluun. Linnut lauloivat! Kevättä kohti läpi kunnon talven. Olen hennosti toiveikas. Ihan selvästi kipinöi!

...muu kuin alkaa sopeutua vähäunisen elämään. Olin kolme viikkoa "tutkimuksissa" joissa kokeilin yhtä uutta lääkettä, nostin meneviä annoksia ja lepäsin kuten sanonta kuuluu. Uusi lääke ei auttanut eikä mikään muuttunut, vain valtava yskänrokko puhkesi huuleen ja mieli laahaa vieläkin matalammalla kuin aiemmin. Sitä tämä vaan, depistä.

Aamusella kuulin radiosta uudesta tutkimuksesta jossa on selvinnyt suora yhteys lapsuuden synkeyden ja aikuisiän unettomuuden välillä... Eipä ollut mikään yllätys mutta jotenkin ehkä helpotti kuulla että tämähän on ihan luonnollista.

Kiitos kauniista ja kannustavista kommenteistanne! Itkeä tirauttaisin liikutuksesta jos itku tulisi. Tulee se taas jossain välissä, kunhan kynnelle kykenee.

Vetäydyn taas taka- alalle keräämään voimia.

Halaus!

Pikapiipahduksella tässä. Olen hyvässä hoidossa ja tutkimuksissa, ollut jo viikon ja vielä menee ainakin toinen.
Koneelle pääsee ANIHARVOIN eli kerran viikossa! KÄÄK! Mutta kestettävä on vaikka syrän märkänis :o)

Tootta ihanoita <3 <3 <3

Liikutuin kommenteistanne sekä muistamisistanne niin että sydän väpättää.

Olen ollut tavattoman väsynyt. Ihan uudenlainen uupumus on vallannut koko kehon niin että tuskin saan silmiäni pidettyä auki mutta sulkiessani ne en kuitenkaan...niin...nuku. Paitsi viime yönä muutaman tunnin, niin että oli energiaa avata kone ja piipahtaa blogillakin.

Joulu oli silti aivan ihana. Rauhaa, hyvää ruokaa, palapeliä, piskuista ulkona liikkumista, teeveetä, radiota, sanapeliä ja tietenkin Miekkonen.

Tämä väsymys on tosiaan ihan uutta. Ei auta vaikka nukkuisinkin yöllä jonkin verran. Lääkkeen kanssa tai ilman, ihan sama olotila seuraavana päivänä. Huomenna tapaan lääkärin. Arvaatte varmaan että minkäänlainen töihin paluu ei ole mahdolllista.

Koitin muistella kuinka montaa eri lääkettä olen kokeillut viimeisen kahden vuoden aikana ja muistin niistä 13. Siihen lisäksi ne joita en muista ja ne joita olen kokeillut toistakymmentä vuotta kestäneeseen tilaani. Niin että jos lääkäri edes yrittää ehdottaa huomenna uutta lääkitystä pyydän häntä olemaan suosittelematta niin ettei minun tarvitsisi kieltäytyä ja näin ollen leimautua hoitovastaiseksi. Naurettavaa.

Kun tätä olotilaa kirjoittaa ylös se saa liian suuren vallan. Tarkoitan että vaikka olotila on kurja, elämä ei ole niin kamalaa kuin minkä kuvan siitä tässä saa. Olen väsynyt, särkee, sattuu ja ahdistaa mutta silti pieniä ilon pipanoita mahtuu tukalaan päivääni, kiitos kultaisen Miekkosen jonka tuki ja ymmärrys ylittävät oman ymmärrykseni!

Haihdun taas nuolemaan haavojani mutta piipahtelen luonanne aika ajoin.

Sydämeni iloitsee siitä että olen löytänyt teidät, arvokkaat blogiystäväni!