Kirjoitin hyvät tovit kouluajoista ja opettajista ja vaikka mistä kun tajusin että olen kirjoittanut aiheesta aikaisemminkin. Delete nappula käyttöön. On tainnut nappula tyhjentää muutakin kuin vain kirjoituksiani. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan.

Olisi kova into juuri nyt kirjoittaa, pitkästä aikaa. Mutta jessus sentään, mistä aiheesta? Uskokaa tai älkää, olen kovasti paljon aktiivinen keskustelija, ei lopu puheenaiheet kesken, se on vissi. Mutta hiivattiko tätä kirjoittamista hankaa? Vai onko niin että olen tyhjentänyt takkini menneestä jo niin tyhjäksi ja kun uusia tapahtumia ei juuri ole syntynyt, enkä pysty ammentamaan mielikuvitustuotteistosta, niin ei jää mitään kirjoitettavaa?

Voisihan sitä jostain mielipiteistä vaikka. Tai toisista ihmisistä. "Naapurin Liisasta" (on muuten mielikuvitusolento joten jotain luovaa täälläkin päässä tapahtuu)? Mutta kun mielipiteistä kirjoittaminen on vihoviimeisen hankalaa puuhaa. Jos kirjoitan vaikka että pidän tällä hetkellä sinisävyisistä väreistä, saattaa huomenna punasävytteiset olla enemmän mieleen. Eikä sinisävyisistä kaikki sävyt suinkaan. Eikä minulla kuitenkaan ole punasävyisiäkään mitään vastaan. Itse asiassa sinipunasävy on oikein mieltä lämmittävää. Ja niin edelleen ja niin edelleen.

Toisista ihmisistä sitten.

Vastapäisen talon emäntänä on ihastuttava ihminen jonka kanssa parannetaan maailmaa aina silloin tällöin. Hänellä on heleä, lempeä ääni ja kauniita ajatuksia. Sellaisten ihmisten kanssa mielellään jää kummastelemaan ja ihastelemaan maailman menoa.

Yläkerrassa asuu nuori mies. Aikamiespoika jonka intohimona on pyöräily. Kesäisin hän saattaa käydä sadan kilometrin  pyöräilylenkillä. Ujon puoleinen mutta sulavakäytöksinen. Ja tässä paperiseinätalossa yhdestä tärkeimpänä ominaisuutena- erittäin hiljainen kaikessa tekemisissään ja olemisessaan!!!

Toinen yläkerran naapureista on nuori, syvästi uskova tyttö joka opiskelee taidealaa. Hänellä on kauniin pyöreät posket ja paksu punainen tukka. Olemme keskustelleet keittiön pöydän ääressä elämästä, kuolemasta, uskosta ja vapaudesta. Ihana tyttö!

Seinänaapurina oli taloa aikoinaan rakentanut mummo joka nukkui pois jokin aika sitten. Hän kertoi paljon menneistä ajoista ja tapahtumista. Eräs suloinen kertomus oli se että jokaisen pihalle istutetun puun juurelle on aikoinaan kaadettu lasten ja lastenlasten kastevedet. Istutetut puut ovat tammi, kuusi, mänty, visa- ja rauduskoivu, kolme omenapuuta, luumupuu ja paju.

No niin. Tässähän sitä tuli taas tekstiä ihan vaivatta, kun ei vaivaantunut vaivaantumaan moisesta!

Jatkan blogimaailmassa liitelyä uppoutumalla teidän teksteihinne! Tavaamisiin!

Eilen illalla katselin Ylen kanavalta suoraa lähetystä jossa kaden miehen kamppailua yhdestä vapautuvasta virasta lähetettiin suorana kansakunnan olohuoneisiin.

Toinen viranhakijoista herättää minussa selvästi voimakkaampia positiivisia tuntemuksia kuin toinen. Tämä voimakkaampia tunteita herättävä ihminen jättikin koko loppu illaksi ja jopa yöksi päähäni lukuisia ajatuksia, toinen toistaan myönteisempiä. Nostan nyt yhden asian esille.

Tunsin lämmön virtaavan kehossani ajatellessani, että ihan varmasti joku, tietystä möröstä, ahdistunut ihminen on saanut helpotusta pelkoonsa pelkästään tämän toisen viranhakijan ansiosta. Joku isä tai äiti, setä tai täti, sisko tai veli käly tai serkku tai "naapurin Liisa" on saanut hiukan kevennystä huoleensa, vihaansa, inhoonsa, pelkoonsa, raivoonsa tai epätoivoonsa tässä asiassa joka saattaakin olla huomattavasti vähemmän pelottava nyt kun tuon mörön tuo esiin ihminen joka kaataa ennakkoluulojen aitoja, niittää suvaitsevaisuuden viljaa, näyttää pelkällä olemassaolollaan olevansa ihminen enemmän kuin isolla iillä, älykäs, viisas ja miellyttävä ja puhuukin möröstä lempeästi hyväksyen, kuin kallista aarrettaan käsitellen. Tämä ihminen, mörönpesä, kuin alleviivaten osoittaa että ihan oikeasti ei ole mitään pelättävää! Tunsin kiitollisuutta tätä ihmistä kohtaan muistaen niitä tuskaisia ihmisiä joiden elämässä mörköpelko on ollut viedä hengen jo pelkästään siksi ettei siitä ole saanut eikä voinut koskaan puhua!

Näissä miellyttävissä tunnelmissa vielä aamusella avasin tietokoneen ja klikkasin itseni bittiavaruuteen kehnoin seurauksin. Valtava kuoppa syveni allani toinen toistaan inhottavampien otsikoiden, kommenttien, solvausten ja inhottavuuksien myötä. Humahdin mielipahan mutaan, hengästyneenä sanojen mustuudesta. Ilo, toivo, helpotus, kaikki hupsahtivat tiehensä siltä istumalta.

En ole antanut kenenkään muun mielipiteen, en myönteisen enkä kielteisen, vaikuttaa omaan valintaani äänestyskopissa kuin ehdokkaiden itsensä. Harmittaa, että annoin muiden mielipiteiden vaikuttaa tunteisiini niin että aloin voimaan fyysisestikin pahoin.

Palasin kuitenkin yöllisiin ajatuksiin ja uskon, että mörköpelko siltikin on hiukan kulahtanut, keventynyt tai jopa joiltain osin häipynyt olemattomiin. Kaikesta huolimatta.

Voi olla, että oma ehdokkaani ei juuri tätä virkaa tällä kertaa saa mutta tiedän että hän on saanut aikaan jotain paljon, paljon arvokkaampaa!

Voi kauhia paikka. Vai vielä naurujooga- tai palapeliblogia kirjoittamaan! HAH! Enhän edes täällä käy päivittämässä, saati että uutta pukkaisin!

Ihanaa on lukea noita edellisen kirjoituksen kommentteja!

Kiitos joka ikiselle oikein paljon!!!

Papaleli valmistuu kovaa vauhtia. Miekkosen suunnittelu- ja organisaatiotaitojen ansiosta pystymme rakentamaan sitä "pieni osa " kerrallaan. Nyt sitä on valmiina semmoinen viidesosa. Yksi levy on katon rajassa kaapin päällä levyllä koottuna. Ollaan onneksi kyllä otettu kuvia valmistumisvaiheista joten tulen niitä tänne laittamaan kohtsilleesti.

Palapelaaminen on ihanan rentouttavaa ja mukavaa puuhaa. Hiukan vain hirvitti kun huomasin minkälaisia muutoksia on tapahtunut esimerkiksi hahmotuskyvyssäni. Ihan konkreettisia, selkeitä muutoksia eikä suinkaan parempaan päin... Mutta, eihän hätiämitiä. Otan vain entistä iisimmin ja sillä hyvä.

Kaikenlainen tekeminen ylipäätään vie niin paljon voimavaroja että en enää kykene suoriutumaan kuin yhdestä asiasta kerrallaan. Se on aikamoinen muutos minulle jolle kolmen, neljän asian yhtäaikainen tekeminen ei ole ole ollut konsti eikä mikään.Tämä bloggaaminenkin on kertakaikkiaan jäänyt kovasti paljon vähälle huomiolle sillä kun tähän ryhdyn en kykene mihinkään muuhun ja henkiset voimavarat kertakaikkiaan valuvat noroina vähäisestä energiavarastostani. Seliseli.

Olla möllötän siis pienin askelin enkä ole moksiskaan. Uskon että energiat vielä joskus palaavat- jos eivät tässä elämässä niin seuraavassa sitten!