Blogia hiukan siivoilin ja tuulettelin. On hyvä aloittaa tästä kodista ensin ja katsella voimien mukaan miten tämän fyysisen kodin kanssa siivoukset onnistuvat.

Sen verran vielä tuosta keveydestä että tässä yhtenä päivänä valvottuani taas pari vuorokautta pötkähdin keskellä päivää sängylle ja minut valtasi samanlainen tunne kuin joskus lapsena kun oli juuri sen verran kipeä ettei tarvinnut mennä kouluun mutta kuitenkin vaan niin vähän kipeä että pystyi nauttimaan Aku- Ankan lukemisesta ja kuumasta kaakaosta. Hih.

En ole koskaanikinä kokenut sellaista keveyden tuntua kuin toisapäivänä pyöräillessäni työpaikalle avaimia palauttamaan! Piti oikein katsoa jääkö polkemisesta hangelle jälkeä lainkaan vai leijunko ilmassa!  Vieläkin tuntuu siltä että olisi jotenkin helpompi hengittää...
Voi elämän kevät!  

Hymyillen hyvästelen työpaikkani viemällä sinne pullaa ja keksejä samalla kun palautan avaimet.

Olen kiitollinen viimeiselle työnantajalleni niistä monista kokemuksista ja mahdollisuuksista joita se tarjosi. Sain ihania työtovereita, ihania asiakkaita ja kiehtovia koulutuksia. Olen kiitollinen siitä että työnantaja luotti myös luovuuteeni ja sain ohjata lapsia, nuoria ja aikuisia ilmaisutaiteen alalla vaikkei siihen ollut muuta koulutusta kuin harrastajana syntynyt kokemus.
Olen kiitollinen asiakkailleni, niille lapsille, nuorille ja aikuisille joiden ohjelmiin ja tapaamisiin osallistumiset auttoivat myös minua näkemään ja ymmärtämään enemmän mihin koskaan olisin kyennyt ilman heitä.
Olen kiitollinen siitä että sain tehdä niin erilaisia työtehtäviä. Pääsin tutustumaan taloon ollessani sosiaalialan oppilaitoksessa, työhöntutustumis- jaksolla. Siitä se sitten lähti. Aloin saamaan avustajan sijaisuuksia koko ajan enemmän ja enemmän. Loppujen lopuksi pestit kestivät monta kuukautta kerrallaan. Alussa työskentelin eniten liikuntavammaisten lasten ja nuorten ja heidän sisarustensa kanssa. Välillä seikkailtiin talvileireillä laskettelumäessä tai eräretkellä nuotion ääressä. Välillä kesäleirillä meloen ja telttaillen. Lasten ja nuorten kanssa koetut hetket jäivät upeina muistoina sydämeeni.
Avustajan ajoilta mieleenpainuvimpia olivatkin ne yövuorot jolloin talossa oli varhaisnuorten kursseja. Monesti vietin pienen koti- ikävää potevan ihmisen vieressä pitkiä aikoja pehmeää poskea silitellen ja lohdutellen. Joku halusi kuulla satuja, joku laulua. Voi että niitä herkkiä hetkiä!

Ensimmäisestä työpäivästä lähtien opin erään tärkeän seikan. En nimittäin osannut etukäteen niin sanotusti mitään joten joka ikinen avustamiseen liittyvä asia piti ensin kysyä asiakkaalta, miten hän haluaa että asia hoidetaan. ”Haluatko ensin vasemman vai oikean käden hihaan? Mistä haluat että nostan sinua? Otatko perunaa? Kuinka monta?” Ja niin edelleen. Tärkeä pieni yksityiskohta kun työskentelee toisen ihmisen ”apukätenä”.

Muutimme välillä Lappiin mutta sieltä palattuamme pääsin samaan työpaikkaan takaisin. Ensin avustajan työhön, pitkäaikais- sijaisuuksia tekemään mutta sittemmin työnkuvani alkoi muuttua. Ensin ryhdyin luovan toiminnan ohjaajaksi jonka aikana pääsin oppisopimuskoulutukseen, samaisen työnantajan toiveesta! Valmistuttuani sain siis pysyvän pestin ja jonkin ajan kuluttua lisää kouluttautumista ja uusia työtehtäviä. Olin ilmaisutaidonohjaaja, naurujoogaohjaaja, seksuaalineuvoja, vedin teemakeskusteluja, luentoja, toiminnallisia ryhmiä, avustin ruokailussa, osallistuin retkiin, yksilötapaamisiin, tiimityöskentelyyn, kurssien suunnitteluun, kävin välillä kouluttamassa lähihoitajaopiskelijoita seksuaalisuuden kohtaamisessa hoitotyössä tai vetämässä jossain tapahtumassa naurujoogaryhmää ympäri Suomea ja mitähän vielä!

Toivottavasti en ole paljastanut liikaa ja olen kiltisti noudattanut salassapitovelvollisuuttani. Mutta en sentään ole ollut mikään salainen agentti joten kai sitä tämän verran voi kertoa kun jättää sisällöt ja yksityiskohdat mainitsematta?

Siirryn rakkaan työni jälkeen työkyvyttömyyseläkkeelle huojentunein mielin. Rakas työ osasi olla myös raskas työ, varsinkin siinä vaiheessa kun uniongelmani alkoivat olla jokaöisiä mutta en vielä ymmärtänyt polttavani sellaista vara- energiaa jota ei todellisuudessa ollut olemassa.
Olen iloinen ja onnellinen siitä että sain olla mukana ratkomassa ongelmia niin käytännön kuin sydämenkin asioissa sekä ehdin nähdä niin paljon surua ja menettämistä mutta vielä enemmän iloa ja onnistumista.
Nyt olen kuitenkin sellaisessa kohdassa elämää että en enää jaksa ja siksi on tavattoman helpottavaa tietää, että ei tarvitsekaan jaksaa.

Hymyssä suin siis palautan ne avaimet ja vien pullapitkon mennessäni kera lämpimin tervehdyksin.